Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
17.05.2012 - 11:05


Kiitos ja kumarrus MinnaO! Sain tällaisen mainion tunnustuksen jokin aika sitten, mutta kiireissäni en ole sitä ehtinyt tänne blogiin laittaa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Tunnustukseen liittyi ohjeistusta:

Kiitä bloggaajaa, jolta sait tunnustuksen.
Lisää The Versatile Blogger Award -kuva postaukseesi.
Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäsi.
Nimeä 15 bloggaajaa ja kerro heille tunnustuksesta.

Sitten faktoja:

1. Päässäni pyörii tällä hetkellä paljon remonttiasiat.
2. Odotan kovasti parin viikon päästä alkavaa kesälomaa.
3. Olen luovimmillani puoliunessa, silloin tulee parhaat ideat :)
4. Kuuntelen paljon äänikirjoja, viimeisimpänä Täällä Pohjantähden alla.
5. Tykkään pukeutua hameisiin ja mekkoihin, mutta töissä se ei ole mahdollista, siksi käytän niitä kuitenkin harvoin.
6. Ostan suurimman osan vaatteistani kirpputorilta.
7. Haluaisin oppia valokuvaamaan OIKEASTI.

Ja nyt olen tylsä niinkuin monet muutkin tunnustuksen saaneet. Tämä on jo kiertänyt aika monessa blogissa joten napatkoon ken haluaa, en nimeä ketään :)
16.05.2012 - 12:26








Tilauksesta tein muutaman vaihtoehdon, joista voi valita sopivan :)
15.05.2012 - 08:49




Flunssan kourissa on hyvä päivittää viikontakainen pirteä kortti jos se vaikka piristäisi jonkun muunkin päivää :)
11.05.2012 - 15:59




Nämä kaksi vain sopi niin hyvin yhteen että pakkohan siitä oli kortti tehdä :D
09.05.2012 - 13:48








Jos minulta tilataan yksi kortti niin teen aina kuitenkin kaksi vaihtoehtoa jos vain suinkin ehdin. Tässä parivaljakossa jälkimmäinen miellytti tilaajaa enemmän :)
08.05.2012 - 16:35








Heräsin siihen todellisuuteen että pojatkin voi päästä ylioppilaaksi ja en ole tehnyt yhtään korttia aiheesta pitkään aikaan ;)  Pari tämmöstä siis esille tänään...
07.05.2012 - 10:35




Mitähän tästä nyt sitten sanoisi?! Kaikkea ruskeaa päällekkäin ja limittäin ja lomittain, reunat revittynä ja ruusuin koristettuna :)
06.05.2012 - 15:54






Aiheena p*skarteluhaasteessa oli luonnollista, joten pyrin tässä kortissa vähän sellaiseen metsäiseen tunnelmaa ja värit on maanläheiset. Tykkään loputuloksesta ite tosi kovasti ja mieskin sanoi aamulla että kuinka joku voi olla noin innoissaan yhdestä kortista :D
05.05.2012 - 17:31




Yksi tällainen rippikortti tuli tehtyä, ei ehkä ihan ominta tyyliä, mutta ihan kiva kumminkin :)
04.05.2012 - 14:34




Tällainen vintage pljäys taas :) Vähän hentoa vaaleanpunaista ruskealle kaveriksi!
Kirjoittaja

Hanna- (Käytin ennen nimimerkkiä: emilia-, nyt olen ottanut myös blogin puolella käyttöön kutsumanimeni. Pahoittelen jos tämä aiheuttaa sekaannusta...)

Näpertää, väkertää, värkkää, pipertää, tuhertaa, joskus jopa skräppää, askartelee, ompelee, virkkaa tai neuloo. Yrittää myös kovasti valokuvata. Tätä ja paljon kaikkea muuta.

Jättäkää ihmeessä kommentteja, niistä tulee aina niin hyvälle tuulelle {#emotions_dlg.smile}

muumi1043@hotmail.com

Du kan även lämna en kommentar på svenska!

You can also leave a comment in english!

Muut blogini:

Nukkekoti Tallvik

Keltaisia unelmia

Ethän kopioi kuviani tai tekstejäni ilman lupaani, kiitos :)

Suurin osa korteista on ostettavissa. Jos kiinnostut jostakin kortistani voit laittaa minulle sähköpostia. Teen kortteja myös toiveiden mukaan.

Kävijät 10.5.2009 alkaen
Blogi pohja
Tällä hetkellä
Muuta mukavaa

Seuraa blogia blogilistalla!

free counters
Seuraamani blogit